Nämpnäsiläiset kertovat
Evald Sjökvist muistaa:
Autojonot ja bussit kulkivat Österfjärdsvägeniä pitkin. Ne saattoivat ajaa toista tietä Packarvägenille ja ajaa ympäri, joten siellä ei ollut tungosta, muistelee Evald Sjökvist, kotoisin Norrgårdsbackenista Nämpnäsissä. Jos ei itse nähnyt tapahtumaa, voi tuskin kuvitella kuinka suurta se kaikki oli.
Monta vuotta aiemmin Nämpnäsiin oli rakennettu niin sanottu höyrylaituri ja mm. suolavarasto. Laiturissa oli Kaskisten Puutavaran hinaajaproomu. Armeijahan pystyi lunastamaan tarvittavat kulkuvälineet.
Bussit ajoivat mahdollisimman lähelle laituria. Nuoria ja vanhoja nousi ulos - lapsia ja naisia ja kokonaisia perheitä. Matkatavarat kasattiin laiturille ja sen jälkeen proomu lastattiin. Tavaroita oli niin paljon, että ne muistuttivat puu- tai propsikasoja. Raskaita jopa kaksi metriä pitkiä laatikoita kannettiin esille.
​
"Ukot" eivät tehneet mitään. He vain seisoivat salkkujensa kanssa ja katselivat. Sotilaat työskentelivät, Evald muistelee. Karl Söderin tilasta oli tehty päämaja Nämpnäsiin - Söder oli itse Amerikassa. Ne, jotka asuivat vuokralla tilalla, Augusta ja Anton Widman, pakotettiin sieltä pois.
- Sanoivat, ettei puhelinta saa ottaa pois, mutta Anton otti sen silti kainaloonsa lähtiessään ja uudet tulokkaat muuttivat sisään – muistelee Evald vaimon kertoneen.
​
Kaukana Österfjärdenissä, syvemmillä vesillä "Rännonissa" ("Ljusörsrännon") oli isompi vene ankkurissa, jonka luo hinaaja ja proomu tekivät useita matkoja. Jotkut kalastajat auttoivat myös - ainakin Edwin Håkansin, Valter Sjöbergin ja Ivar Ömanin kerrotaan olleen mukana ja kuljettaneen matkalaukkuja ja ihmisiä pelastusveneissään. He ovat nyt kuolleita. (Helsinkiläinen poliisipäällikkö Antoni oli kuulemma kuljetettu yhdellä veneistä.)
​
Laillinen liikenne
​
- He lähtivät Ruotsiin - luultavasti pelkäsivät, että venäläiset esittävät kovia "vaatimuksia", kertoo Evald Nämpnäsissä vallitsevasta käsityksestä mitä tapahtui.
​
Kirjassa Bygdeminnen från Nämpnäs lainataan Vasabladetin tekemää haastattelua merivartija Gunnar Skomarsin kanssa.Hän tiedusteli 21.9.1944 Vaasan esikunnalta oliko S/S Mainingin lastaus "sairaalatarvikkeilla" laillista ja sai seuraavana aamuna vastauksen "Kyse on laillisesta liikenteestä."
- Kalastajien kerrotaan saaneen jopa 40 000 markkaa henkilöä kohti ihmisten ja matkatavaroiden kuljettamisesta laivoille Ljusörenin ulkopuolelle.
Sää oli tyyni ja kaunis tapahtuman hetkellä Nämpnäsissä. Mutta heti kun he olivat päässeet meren yli nousi "lentävä" myrsky. Heillä oli sään voimat puolellaan, Evald Sjökvist huomauttaa.
​
Yksityisveneillä kuljettaville maksettiin hyvin, Evald kertoo. Muuten he eivät luultavasti olisi lähteneet, koska he eivät halunneet auttaa karkureita.
​
Jo keväällä 1944 pakeni ihmisiä Ruotsiin pakoon sotaa - mm. yksi nimeltä "Elis". Kun hän myöhemmin kerran tapasi nimismies Blomqvistin, huomautti tämä että ainoastaan ”roistot” pakenivat Ruotsiin.
- Herroistakin on tullut ”roistoja” viime aikoina, Eliksellä oli vastaus kielellä.
Mutta hän ei uskaltanut, koska nimismies oli viranomainen.
Elna Andersson:
– En voi ymmärtää, että kukaan haluaisi asua siellä. Kaikki oli vaatimatonta. Vesi piti kantaa kaivosta, eikä oikeata WC:tä ollut.
- Vain puinen ulko-WC, kertoo Elna Andersson perheestä, joka asui jonkin aikaa Filip Anderssonin pikkumökissä.
Miehellä oli sotilasunivormu, ja hän kävi useita kertoja kesän aikana. (Oletettavasti puolustusvoimien vakituinen työntekijä tehtävänä Stella Polaris-operaation suunnittelu.) Hänen vaimonsa ja noin kahdeksanvuotias tytär asuivat parin kuukauden ajan pikkumökissä ennen lähtöä Ruotsiin.
Elnalla itsellään oli siellä perunapelto, jossa hän kävi ja sai siten yhteyden perheeseen. Hän uskoo, että Karl Ivar Bäckström oli yksi niistä paikallisista, jotka auttoivat veneensä kanssa. Päämajassa Söderin tilalla luona vieraileva Nämpnäsin asukas näki kerran, että tiskialtaan vieressä oli suuri määrä kiväärejä.